Tein ruokaa ihan itse!
Olen siis varmaan suomen huonoin kokki ja on hyvä että edes osaan keittää vettä! Mutta kokkailu on silti musta todella kivaa joten olin ihan innoissani kun keksin että voisin tehdä kunnon ruokaa.
Tein siis lohipastaa joka on oikeestaan aika helppoa, huom. jopa minä pystyin siihen.. Vaikka tarvitsin vähän apua.
Ensiksi huuhtelin ja leikkasin kalan kuutioiksi, tähän tarttesin vähän apua sillä se oli aika ällöttävää. (Kiitos Noora)
Ruskistin hieman valkosipulia rasvan sekaan ja lisäsin kalan sekä kerman ja raastettua parmesaani juustoa.
Samalla keitin pastaa sekä parsakaalia
Kerma sekä kala lisättiin pastan sekaan ja sitten se oli valmista
Tosi helppoa valmistaa! Katsoin ohjeen Valion sivuilta mutta koska meillä ei ollut aivan samoja aineksia kotona niin improvisoin hieman.. Hyvää siitä silti tuli!
Jälkkäriksi söin mustikka rahkaa ja jäisiä mustikoita.